Virallinen vanhuus - veteen piirretty viiva

Kenellä lienee tarve määritellä vanhuuden rajaa? No ainakin tilastonikkareilla, jotka laskevat montako prosenttia vanhuksista on sitä tai tätä.

Olenko minä siis tänään virallinen vanhus, kun eilen täytin 65 vuotta? Jos on uskominen muutama vuosi vanhaa tutkimusta, olen. Jos taas katsoo pari vuotta vanhaa tutkimusta, en vielä olekaan. Kriittisimmän ja kauimpana vanhuudesta olevien vastaajien (koululaiset ja opiskelijat) mielestä saavutan vanhuuden vuoden kuluttua, 66 vuoden iässä, oman ikäisteni mielestä vanhuus alkaa 76. ikävuodesta. Mukava, että on sentään valinnanvaraa. Arvaatteko kumpaan suuntaan itse kallistun? No tässä tilanteessa haluan kuulua niihin korkeammin koulutettuihin, joiden mielestä vanhuus alkaa myöhemmin.

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä. Sama taitaa päteä iänkin suhteen. Riippuu aivan elinkaaren pisteestä, josta asiaa tarkastelee. Miksi vanhuus ja ikääntyminen sitten ovat niin pelottavia, että emme mielellämme halua tulla luokitelluksi vanhuksiksi.
- Yksi perusinhimillinen asia on varmasti kuolemanpelko. Silloin, kun kokee vielä olevansa voimissaan, ei koe kuolemaa ystävänä. Muistolauseeseen eivät vielä sovi sanat "kuoli elämästä kyllänsä saaneena". Ei edes uskonnollinen vakaumus vapauta kuolemanpelosta, jos maallinen elämä on mallillaan. Kaikki me tiedostamme sen, että elämä ei varmasti jatku aivan samoilla reunaehdoilla kuin tämä maallinen taivallus. Ero läheisistä tuntuu raskaalta ajatukselta.
- Toinen yhtä merkittävä asia on länsimainen kulttuuri, jossa vanhuutta ei arvosteta. Monissa aasialaisissa kulttuureissa on sisäänrakennettuna vanhempien kunnioitus. Erityisen merkittävää se on ollut alkukantaisissa yhteisössä, joissa kokemus on ollut yhtä tärkeää kuin räjähtävä voima. Länsimaisessa yhteisössä pitää olla standardimittainen, -painoinen, -ikäinen ja -näköinen Pitää osata surfailla sähköisissä tietoviidakoissa, henkilökohtaista palvelua ei saa juuri enää missään, tai se on hinnoiteltu pilviin. Tällaisessa ympäristössä ikääntyvä kokee itsekin olevansa eksyksissä,
puhumattakaan siitä miten nuoremmat näkevät ja kokevat hitaasti automaatilla näppäilevän mummelin.
- Viestimissä meitä eläkeikää lähestyviä syytetään nuorten tulevaisuuden syömisestä ja eläkepommin laukaisemisesta.  Itse kuvittelemme maksaneemme vuosikymmeniä eläkkeitämme. Meillä ei ollut vastikkeetonta opintotukea, vaan opiskelimme lainalla, jota sitten maksoimme rinnan asuntolainan kanssa. Suurin osa meistä ei myöskään ole perijäsukupolvea. Syrjäkylälle rakennetusta 80 neliön rapistuvasta  rintamamiestalosta ei paljon jää jaettavaa perillisille. Ei ole ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta ja äitiyslomatkin olivat lyhyitä. Ja nyt meistä monet toimivat vielä läheistensä omaishoitajina tai lastenlasten hoitajina.
- En kadehdi nykyisiä etuisuuksia, mutta en myöskään hyväksy sitä, että oikeasti vanhoista ja sairaista tulee yhteiskunnan ongelmajätettä, joka suistaa koko Suomen suohon. Vastahan minun vanhempieni sukupolvi taisteli henkensä edestä, että ylipäätään olisi Suomi -niminen valtio.

Eletään ja annetaan kaikenikäisten elää. Kuljetaan rinnan toinen toistamme tukien ja huolta pitäen. Se vasta on rikkautta, ei ehkä materialistista, mutta inhimillistä.