Kesää kaikilla aisteilla

Mustarastas päätti antaa minulle yksityiskonsertin viime yönä. Ikkuna oli unohtunut auki, ja johonkin aikaan aamuyöstä alkoi korvia hivelevä sooloesitys. Jos aika olisi ollut toinen, olisin nauttinut täysimääräisesti, mutta kun aamulla odotti aikainen herätys, konserttinautinto hieman kärsi. Näin arjen kahlitsema olen.

Rajoittuneisuuteni olen huomannut myös siinä, että lähes pelkästään rikkaruohoja työntävä kasvimaa ärsyttää, vaikka pellon pientareet työntävät viljelemättä runsaasti hortaa (= villiä kasviperäistä syötävää). Taidanpa siirtyä puhtaasti hortoilun pariin. Jo yhdellä silmäyksellä näkyy ainakin rehevää nokkosta, runsaita voikukkakasvustoja, vuohenputkia, maitohorsmaa, suolaheinää, koivunlehtiä ja kuusenkerkkiä. Väittävätpä tuon kasvimaan pääkasvin, vesiheinänkin kelpaavan syötäväksi. Niin pitkälle on viljelytalous jo edennyt, että näin pienimuotoisesti asiaa harrastava voisi aivan hyvin siirtyä kehityksessä taaksepäin ja keräilytalouteen. Ja tällä kertaa en tarkoita sitä tavaran keräämistä, johon on tullut itsekin kiitettävästi syyllistyttyä.

Kun omat kukkapenkit ovat enempi vaisun oloisia, olen ihastellut Luojan kukkaviljelmiä. Puron varren rentukoiden kuihduttua, ovat metsäkurjenpolven monen sinisen-violetin-punaiset kukat yhdessä runsaitten koiranputkien kerrannaisarjaisten kukintojen  kanssa todella kauniita, samalla vahvoja ja herkkiä. Pitää vain sinnikkäästi unohtaa, että nekin pitäisi kiireellä kitkeä pois.

Olen minä yrittänyt nurmikoitakin leikata, mutta siitä tuli savisella pellolla kuviouintia vesilampareita kierrellessä. Nyt nurmikko on taiteellisesti toisaalla lyhyeksi parturoitua ja toisaalla täysin ajamatonta. Päältäajettava ruohonleikkuri ja kuski olivat savivellin peitossa, kun muutaman kerran pyörät vetivät tyhjää savikoloissa.

Jonkun mielestä pihani on hoitamaton, mutta se on näkökulmakysymys. Itse olen päättänyt, että se on luonnonmukainen. Mikä oikeus minulla on tuomita kasveja hyviksiin ja pahiksiin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!