Herättäjuhlien inspiroimana tulivat mieleen Siionin virren sanat, kun jälleen kerran ihmettelen, mistä tulevat ne ihanat lähimmäiset, jotka itsestään numeroa tekemättä auttavat tällaista hidassaattoista yksineläjää arjen askareissa. Niiden täytyy olla arjen enkeleitä ja puutarhatonttuja, jotka lähetetään paikalle silloin, kun omat eväät ovat vähissä.
Puuliiterin oven rikkoutunut sarana oli vaihdettu ja ovi, joka oli repsottanut pitkään auki, suostui nätisti sulkeutumaan. Tai alin porraslauta, joka oli ollut irti pidempään, oli yllättäen ruuvattu siististi kiinni. Epäilen, että kyseessä on toinen niistä enkeleistä, jotka ulkoiluttavat koirat pitkien työpäivieni aikana.
Ja yllätykset jatkuvat: Kesken jäänyt nurmikon leikkuu oli saatettu loppuun. Ja toisella kertaa koko nurmikko oli ajettu. Ja vielä hurjempi oli yllätys, minkä koin rikkaruohoja kukoistavalla kasvimaallani. Siellä oli ilmeisesti vieraillut ihka elävä puutarhatonttu, koska maalla ei ole sen paremmin keraamisia kuin kivisiäkään tonttuja. Huonosti itäneet hyötykasvit oli joku hellin käsin perannut esiin. Homma, joka minulle oli ollut ylivoimainen (laiskuuden ja ajanpuutteen vuoksi), oli kaikessa hiljaisuudessa hoidettu. Minulle oli jäänyt vain käytävien raivaaminen.
Jos nuo teot eivät ole osoitus lähimmäisenrakkaudesta, niin mikä sitten?
Täällä syrjässä on säilynyt yhteisöllisyyttä, joka on jo monessa paikassa kadonnutta kansanperinnettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti