Muori on ollut lomalla viikon, ja ajatukset sinkoilevat sinne tänne kuin haukan yllättämä tiaisparvi talvisella lintulaudalla. Eipä niille järkeville ajatuksille olisi mitään käyttöäkään, kun suurimman osan ajasta kiskoo hyvin juurtuneita rikkaruohoja kaikenlaisten hyötykasveiksi kutsuttujen vieraslajien joukosta. Tällä konstilla maailma ei ainakaan tule valmiiksi. Onneksi en ajatellutkaan olla tällä jaksolla lomalla kuin kaksi viikkoa. Sen ajan jälkeen on ehkä vielä mahdollista sopeutua rationaaliseen arkeen - toivottavasti. Ja uusia pottujakin - kera sillin, sipulin ja tillin - ehtii syödä riittämiin. Ja kunnon aterian päälle on mukava köllähtää täyden mahan viereen päiväunille. Päiväunilta sitten taas kahvin keittoon ja herkkujäätelön syöntiin. - Tällä tavalla pystyy pitämään kiinni maanpuolustushengen mukaisesta periaatteesta, että saavutetuista linjoista ei anneta periksi. Vaa´at ja mittanauhat ovat unohtuneet tavararöykkiöitten alle, ja mitäpä niillä olisi käyttöä niin kauan kuin huushollista löytyvät yhdetkään jalkaan sopivat verkkarit. Ainoa normaaliin päiväjärjestykseen kuuluva asia lomalla on päivittäinen riiuureissu Ylivieskan terveyskeskukseen.
Olin tietoisesti päättänyt olla suunnittelematta mitään loman varalle, onneksi. Viime vuosina on niin monesti joutunut toteamaan, että suunnitelmiin voi joutua tekemään muutoksia. Loma alkoikin taas mieheni sängyn vierellä istuen ja ihmettä odotellen. Keuhkokuume oli iskenyt parin oireettoman kuukauden jälkeen täydellä voimalla, ja kun samana päivänä oli jouduttu vielä antamaan kahteen otteeseen epilepsialääkitys, oli elämäni mies täysin tavoittamattomissa. Unta riitti yhteen menoon lähes vuorokauden. Yritin puoleen yöhön asti herätellä kaikin käytettävissä olevin keinoin, mutta turhaan. Jouduin toteamaan, että pusutkin ovat ilmeisesti väljähtäneet, tai sitten en ole todellinen rinsessa, sillä minua onnisti heikommin kuin prinssiä, kun hän herätteli prinsessa Ruususen satavuotisesta unesta. - Eikä mielialaa kohottanut osastolääkärin kysymys:"Joko olet valmis luopumaan?" Vastaukseni oli kielteinen. Onneksi lääkäri ymmärsi kantani, ja mieheni sai lääkityksen. Toipuminen oli vielä tälläkin kertaa nopeaa ja kuuden vuodepäivän jälkeen hän taas istuskeli entisessä kunnossa. - Tehkää hyvät ihmiset hoitotahtonne tiettäväksi läheisillenne, etteivät he joudu tilanteeseen, jollaisessa minä nyt olen. Lääkärit tivaavat minulta, miten mieheni haluaisi tällaisessa tilanteessa meneteltävän. Mutta kun minä en tiedä. Yritin hoitoasiasta ja hautapaikasta keskustella aikanaan, mutta mieheni mukaan niistä ehtii kyllä puhua myöhemminkin. Sitä myöhempää mahdollisuutta ei enää ole. Ja minä en kykene päättämään rakkaan ihmisen elinpäivien määrästä. Eläinlääkärikielellä sellaisen päätöksen tekeminen tarkoittaisi lopetuspäätöstä, ja siihen minusta ei ole.
Kaikesta huolimatta loma on antoisaakin: Onni on joutilas istuskeluhetki talon rappusilla, jolloin voi vain nauttia olemassaolosta. Onnea on elämä ilman aikatauluja (tai ainakin lähes ilman). Onnea on seurata karvaisten kavereiden touhuja. On ihan hyvä välillä summailla vähän elämääkin. Ja miettiä miten käyttää sen enimmilläänkin vajaan kolmasosan jäljellä olevasta ajasta. Ja onnea on varsinkin se, että vielä tälläkin kertaa on mahdollisuus palata töihin - jo viikon kuluttua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti